maaliskuu 10, 2015

Lindabin logo kokee evoluution

Teollisuuden tukipilari Lindab vaihtaa logoaan historiaansa kunnioittaen. Sininen väri, entinen fontti ja yrityksen tunnusmerkkeinä tunnetut viisi puoliympyrää ovat käytössä myös uudessa logossa. Putkea muistuttavat viisi puoliympyrää esiteltiin ensimmäisen kerran filmileikkeessä vuonna 1962. Siitä lähtien ne ovat esiintyneet Lindabin jokaisessa logosukupolvessa.

- Lindab on helppo tunnistaa. Meillä on tapana pelkistää asiat ja ilmaista kaikki entistä selkeämmin. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti yksinkertaistamme rakentamista, joten logon yksinkertaistaminen on meille ihan yhtä luontevaa. Entinen logo oli aikansa palvellut. Uuden logon myötä saamme nykyaikaisen yritysilmeen pyrkiessämme muutenkin minimoimaan virheiden mahdollisuuden toiminnassamme, kertoo Camilla Andreasson, Lindab konsernin markkinointiviestintäpäällikkö.

Uusi logo luotiin talon sisällä Lindabin markkinointitiimin voimin, ja se perustuu Lindabin tunnettuun pakkauskonseptiin. Pakkausten parissa työskenneltäessä kuitenkin huomattiin, ettei logo erottunut kovin hyvin yritykselle tunnusomaisista sinisistä laatikoista, joten se päätettiin jättää niistä pois.

Oikea ajoitus

Me Lindabilla uskomme, että nyt on oikea aika vaihtaa logoa, sillä yritys ottaa muitakin kehitysaskeleita. Lindab on viime aikoina tehnyt suuria rakenteellisia muutoksia ja ottanut käyttöön uuden strategian
- Rakenteellisten ja strategisten muutosten myötä on oikea aika tehdä tämäkin muutos. Sekä strategia että logo uudistetaan pääasiassa yrityksen sisältä päin, ja molemmilla uudistuksilla on samat tavoitteet. Lindab säilyy ennallaan mutta on entistä vahvempi ja paremmin varustautunut ajan haasteisiin, toteaa Lindab konsernin pääjohtaja Anders Berg.

Kaksi versiota

Lindabin uudesta logosta on suunniteltu kaksi versiota: varsinainen logo, joka on paljolti entisen kaltainen, ja toissijainen versio, jota käytetään nelikulmaisilla alueilla.
Lindabin uusi logo julkistetaan virallisesti ISH-messuilla Frankfurtissa 10. maaliskuuta. Siirtymävaiheen aikana entistä logoa käytetään rinnakkain uuden logon kanssa, ja se jää pois käytöstä ajan myötä.
Katso video Lindabin logon evoluutiosta täällä.